Tommi Kinnunen: Ei kertonut katuvansa. WSOY. 2020. 349 sivua
Sodan loputtua alkukesällä 1945 viisi kaljuksi ajeltua naista lähtee norjalaiselta vankileiriltä Kilpisjärven kautta kotimatkalle läpi poltetun ja miinoitetun Lapin. Naiset ovat keskenään eri ikäisiä ja heidän syynsä lähteä saksalaisten matkaan ovat olleet erilaiset. Aseveli on muuttunut viholliseksi ja se, mikä ennen oli hyväksyttyä on muuttunut kielletyksi; aivan kuten yksi naisista sanoo: "Kun aloitettiin, oltiin (piip) samalla puolella".
Kuka jaksaa rankan kävelymatkan olemattomissa varusteissa, vähällä ravinnolla? Mikä on vastaanotto, jos kotiin saakka pääsee? Haluaako sinne edes päästä? Mitkä alun perin olivat lähdön syyt? Naiset tuomitaan sodan jälkeen eri tavalla kuin saksalaisten kanssa veljeilleet miehet ja sotilaat. Naisia häväistään rankasti, mikä on tuttua muistakin Euroopan sotaa käynneistä maista. Naisia marssitetaan pilkattavana, alastomina, pää ajeltuna, tervattuna. Lukiessa järkyttyy ihmisten julmuutta.
Jotkut kestävät matkan rasitukset toisia paremmin. Toivoa herättävää on yhden kotipaikkansa tielle kääntyvän naisen mietteet. Hän ottaa ajellun päänsä suojana olleen huivin pois ja ajattelee, ettei hän kotiin päästyään aio olla syyllinen mihinkään sellaiseen, mistä miehiäkään ei syytä.
Helmet 2021 -lukuhaaste saa kuitin kohtiin:
2. Kirjan on kirjoittanut opettaja
45. Kirjan on kirjoittanut pohjoismainen kirjailija
