maanantai 16. marraskuuta 2020

Niilo Aikio: Niga

 Niilo Aikio: Niga. Novellikokoelma 1. 2015


Tällaisen nappasin kirjastosta, kun piti löytää saamelaisen kirjailijan teos. 

Niga-niminen saamelaispoika elää lapsuuttaan 1940-50 luvun Lapin erämaakylässä perheensä kanssa. Kirjan 25 novellia pohjaavat todellisiin tapahtumiin saamelaisperheen elämässä. Perheen Jouni-isä kalastaa ja metsästää. Niga-poika haluaisi kovasti olla mukana, mutta kun vaikka jänis on tarttunut ansaan Nigan käy tätä sääliksi ja hän päästää saaliin irti. 

Kirjassa saa tutustua tuon aikaisen kalastukseen, riistanpyyntiin ja karjanhoitoon. En tosin aivan tiedä, minkä ikäisille kirja on tarkoitettu; kävisi vaikka koululukemisena peruskouluun. Kaunis, taiteilija Marketta Nilsenin piirroskuvitus.

Niga pääsee mukaan Helmet 2020 lukuhaasteeseen kohtaan:

 5. Saamelaisen kirjailijan kirjoittama kirja

13. Kirjassa eksytään

20. Luonnon monimuotoisuutta käsittelevä kirja

31. Kirjassa kerrotaan elämästä maaseudulla

torstai 12. marraskuuta 2020

Taina Latvala: Venetsialaiset

 Taina Latvala: Venetsialaiset. Otava. 2018

255 sivua


Taina Latvala (s. 1982) on kirjoittanut romaaneja, novelleja sekä näytelmiä. Hän on saanut Kalevi Jäntin palkinnon vuonna 2007.

Venetsialaiset on tarina kolmesta sisaruksesta, jotka viettävät kesän viimeisiä päiviä mökillä. Tyttöjen isä on kuollut ja nyt pitäisi päättää, mitä mökille tehdään. Läheisessä kylässä vietetään juuri venetsialaisia, eli mökkikauden päättävää loppukesän juhlaa, jonne sisarukset illan edetessä päätyvät. Kaksi nuorempaa sisarta ovat saman äidin lapsia, mutta vanhin - joka nousee eräänlaiseksi päähenkilöksi - on isän aiemmasta liitosta. 

Sisarusten isä on ollut levoton, paljon poissaoleva, mutta kuitenkin rakastava isä. Salaisuuksia on paljon itse kullakin, ja näissä loppukesän huumaavissa tunnelmissa, niitä aletaan purkaa, eikä kukaan osaa etukäteen ajatella, mitä kaiken takana on. 

Aivan luettava romaani, joka avaa henkilöidensä taustoja vähitellen. Eniten huomiota saa vanhin sisaruksista. Hän tuntuu perinneen isän levottoman luonteen ja kuljettaa tarinaa osin takautumina väistämätöntä loppua kohti.

Helmet 2020 lukuhaaste saa lisäykset:

4. Kirjan kannessa tai kuvauksessa on monta ihmistä 

46. Kirjassa on sauna

keskiviikko 4. marraskuuta 2020

Nina Wähä: Testamente

 Nina Wähä: Testamente. Norstedts. 2019.


Testamente är en familjekrönika som kretsar kring den finska Tornedalen i Finlands 1980-tal. Den handlar om en fattig bondfamilj Toimi med 12 barn (eller 14 om de döda räknas med). Den handlar om familjens hemligheter om en elak, despotisk pappa, en utsliten mamma som först låtsas som ingenting, men som sedan får krafter att ha det nog.

Njutbar läsning. Enda svåra med boken är dess format. Med sina 437 sidor och något större format (16x24 cm) väger boken 770 gr. Jag brukar läsa i sängen, och då är det tungt att hålla boken i handen. Nu har jag läst en tredje del och tror att jag väntar med resten tills det antingen kommer en pocket-upplaga eller en talbok.  

Helmet 2020 -läsutmaning får tillägg i:

4 Det finns många mänskor på bokens pärm eller i beskrivningen

19 En bok som du läser tillsammans med någon

31 Boken berättar om livet på landsbygden


Max Seeck: Den trogne läsaren

 Max Seeck: Den trogne läsaren. Ljudbok Originalets titel: Uskollinen lukija. Tammi. 2019. "En finsk thriller som utspelar sig under nå...