maanantai 19. huhtikuuta 2021

Leena Lehtolainen: Viimeinen kesäyö ja muita kertomuksia

Leena Lehtolainen: Viimeinen kesäyö ja muita kertomuksia. Tammi. 2006. 303 sivua


Tämä Leena Lehtolaisen kokoelma sisältää 12 kertomusta, takakannen kuvauksen mukaan "ihmisistä poikkeuksellisten tilanteiden edessä. Tunnelmat vaihtelevat kepeän kesäisestä romantiikasta ihmisen pimeän puolen kuvaamiseen." Osa tarinoista on julkaistu ennen tätä kokoelmaa, joko suomeksi tai muilla kielillä. Nimitarina Viimeinen kesäyö on julkaistu neliosaisena jatkokertomuksena Me Naiset -lehdessä 2001. Kokoelman viimeinen, Jouluenkeli on kirjoitettu 2006 tätä kokoelmaa varten.

Tarinat ovat peruslehtolaista kerrontaa ja henkilöt sympaattisia. Heidän tilanteisiinsa on helppo samaistua, vaikka kaikkia edesottamuksia ei ymmärtäisi tai hyväksyisi. Luin tämän kirjan vähitellen, eli tarina kerrallaan, aina kahden kirjan lukuvälimaastossa.

Helmet-lukuhaaste täydentyy kohtaan:

9. Kirjailijan etunimi ja sukunimi alkavat samalla kirjaimella

perjantai 16. huhtikuuta 2021

Anu Kaaja: Katie-Kate

 Anu Kaaja: Katie-Kate. 2020. 261 sivua

Hyvin epätavallinen kirja tämä Katie-Kate. Kirjailija Anu Kaaja (s. 1984) on saanut huomiota aiempien teostensa, Muodonmuutosilmoitus 2015 ja Leda 2017, ansiosta. Ensin mainittu on voittanut Jarkko Laine -palkinnon ja ollut ehdokkaana HS-palkinnon saajaksi. Leda on ollut Runeberg-ehdokas ja voittanut Toisinkoinen-palkinnon. 

Katie-Kate määritellään takakannen tekstissä satiiriseksi kollaasiksi ja sitä se onkin. Tekstissä on runsaasti luetteloita ranskalaisin viivoin, on yliviivauksia, vaihtelevia fontteja, on tekstejä ja sitaatteja erilaisissa kehyksissä, on aikatauluja, haastattelunmallisia vuoropuheluja, englanninkielisiä tekstinpätkiä ja lisää sitaatteja. Kirjan lopussa on luettelo sitaattien lähteistä, joten todellisia lienevät ja osa tuttujakin, kuten: Well, there were three of us in this marriage, so it was a bit crowded. 

Tarina kertoo Kate Middletonin kaksoisolentona työskentelevästä skandinaavitytöstä, joka päätyy lontoolaisen eläkeläis- ja rojalistipariskunnan seksileluksi. Tarinan taustalla on Englannin kuningasperheen edesottamukset aina kuningattaresta ja Dianasta Meghaniin ja hänen sukkahousuihinsa.

Minulla meni vähän selailuksi tämän kirjan kanssa. En oikein jaksanut uppoutua.

Helmet-lukuhaaste 2021 saa osuman kohtaan:

17. Kirjan nimessä on kirjan päähenkilön nimi

tiistai 13. huhtikuuta 2021

Ann-Luise Bertell: Heiman

 Ann-Luise Bertell: Heiman. Förlaget M. Helsingfors. 2020. 380 sidor.


Elof är tio år gammal då hans far dör. Elof och hans lillebror Ivar blir ensamma på släktingarnas nåder. Elof är en känslig och rädd liten pojke och senare en man, som inte vill göra någon illa. I kriget har han svårigheter med dödandet men kommer undan eftersom hans stortå måste amputeras på grund av frostskada. Efter kriget bär han dåligt samvete över händelserna i kriget.

Heiman är en släktkrönika från Österbotten. Den var nominerad till Finlandiapriset 2020 och till Runerbergpriset 2021.

Helmets läsutmaning får ett tillägg i punkt:

45 Boken är skriven av en nordisk författare




sunnuntai 11. huhtikuuta 2021

Kristin Hannah: The Four Winds

 Kristin Hannah: The Four Winds (BookBeat-äänikirja)


Kristin Hannah on muillekin kielille käännetty amerikkalainen kirjailija ja minulle uusi tuttavuus. Tämä äänikirjojen kuuntelu toimii oikein hyvin myös kielikylpynä ja kielitaidon ylläpitäjänä. 

Tarina sijoittuu Texasiin ja Californiaan 1930-luvulle. Lama, työttömyys ja maanviljelyä kiusaava kuivuus köyhdyttää kansaa ja pakottaa heidät etsimään toimeentuloa muualta. Päähenkilö Elsa on  urhea ja sitkeä nainen, joka taistelee perheensä ja lastensa paremman tulevaisuuden puolesta.

Äänitteen lopussa on kirjailijan ja lukijan haastattelu ja heidän välisensä keskustelu. Oli tosi mielenkiintoinen. 

Helmet-lukuhaaste saa merkinnän kohtaan:  11. Kirja kertoo köyhyydestä.

Viveca Sten: Offermakaren

 Viveca Sten: Offermakaren (ljudbok i BookBeat)


Viveca Stens "Offermakaren" inleder serien Åremorden som utspelar sig i den jämtländska fjällen. Polisen Hanna har blivit dumpad av sin partner och tvingats lämna sitt jobb på Citypolisen i Stockholm. Hon reser till Åre för att hämta andan efter allt som hänt och blir snart inblandad i utredningen av ett grovt mord på en ung flicka.

En typisk svensk deckare. Helmet läsutmaning får tillägg i punkterna

31 En thriller, rysare eller deckare
45 Boken är skriven av en nordisk författare.