lauantai 24. lokakuuta 2020

Sofi Oksanen: Koirapuisto

 Sofi Oksanen: Koirapuisto. Like. 2019. 405 sivua


Koirapuiston tarina on rankka, mutta ei Sofi Oksanen mistään helpoista aiheista ole ennenkään kirjoittanut. Taustana on munasolujen kauppa itsenäistyneessä Ukrainassa. Kerrotaan rakkaudesta, valheista, petollisuudesta, korruptiosta, häikäilemättömyydestä, suurten tuloerojen maasta, jossa kaikki on kaupan, eikä hetkeäkään voi olla aivan turvassa. 

Koirapuisto on hieno kirja ja muistuttaa, miten paljon maailmassa ja Euroopassa tänäkin päivänä on turvattomuutta ja miten se kohdistuu erityisesti naisiin.

Erityinen kiitos kirjan viimeisestä kappaleesta ja sen viimeisistä lauseista.

Helmet 2020 -lukuhaasteessa merkitsen tämän kohtiin:

7. Kirjassa rikotaan lakia  

9. Kirjassa kohdataan pelkoja

21. Pidän kirjan ensimmäisestä lauseesta: "Ehkä kaikki olisi mennyt toisin, jos olisin tunnistanut hänet heti ja ymmärtänyt paeta."

tiistai 6. lokakuuta 2020

Nuotio-Soininen: Sakset tyynyn alla

 Nuotio-Soininen: Sakset tyynyn alla. Bazar. 2018



Sakset tyynyn alla on toinen osa Eppu Nuotion ja Pirkko Soinisen dekkarisarjaa. Ensimmäinen oli Nainen parvekkeella ja kolmas on Punainen vaate

Nainen parvekeella luin jo aikaisemmin ja pakkohan tuo kolmaskin on jostain metsästää, kun tähän kerran on ryhtynyt. 

Jälleen on kyseessä taideteos, "Girl with a Cigarrette" vuodelta 1942, jonka on maalannut englantilainen taidemaalari Frederick Elwell. Ruumiita tulee, ja niihin on aina isketty saksilla kiinni kuva kyseisestä maalauksesta. Miksi, tätä lähtee selvittämään ennestään tuttu dokumentaristi Salome Virta. Mukana kulkevat niin ikään tutut Arvo ja poikansa Tuomas Joenmaa.

Maalauksen ajankohta 1942 luo arvoitukselle oman ympäristönsä. Liikutaan siis sodanaikaisessa Euroopassa ja Belgiassa natsimiehityksen aikoina. 

Melko perustyyppinen rikostarina, jossa höysteenä päähenkilöiden väliset suhteet, mutta tasoa nostaa tuo taidehistoriallinen viitekehys. Se tekee kirjasta oikein mukavan luettavan.

Sakset tyynyn alla pääsee Helmet-lukuhaasteen 2020 kohtiin:

11. Vaihtoehtohistoria

15. Fiktiivinen kertomus, jossa on mukana todellinen henkilö 


Kjell Westö: Tritonus

Kjell Westö: Tritonus. Otava. 2020
Suom.: Laura Beck. 445 sivua


Kjell Westö on hypännyt aivan eri maailmaan aiempiin suku- ja kaupunkitarinoihin verrattuna. Tritonus kertoo kapellimestarin yksinäisyydestä, kahden erilaisen keski-ikäisen miehen ystävyydestä ja paikkansa etsimisestä muuttuvassa maailmassa. 

"Rakkaudessa pettynyt kapellimestari vetäytyy nuolemaan haavojaan saaristohuvilaansa. Onko hänen tähtensä laskussa?" sanoo takakannen teksti, ja onhan se laskussa. Thomas Brander joutuu vähitellen tottumaan ajatukseen, että nuoremmat menevät ohi, eikä uudistuminen enää ole niin helppoa kuin joskus. Välillä herää taistelutahto, välillä valtaa lamaannus. 

Branderin vastaparina toimii naapurissa asuva leskimies, psykologi, koulukuraattori ja paikallisen bändin kitaristi. Reidar Lindell suree vaimoaan ja kaipaa ulkomailla asuvaa tytärtään, mutta on vireästi mukana paikallisen yhteisön toiminnassa, johon hän välillä puoliväkisin kiskoo helposti erakoituvaa naapuriaan mukaan. Kummallakin miehellä on menneiden rakkaussuhteiden taakkaa kannettavanaan. Branderilla on lisäksi terrorismikokemuksen aiheuttamia pelkotiloja. Illanistujaisissaan miehet joskus varovasti raottavat näitä traumojaan toisilleen. Eniten iloa kummallekin tuottaa kuitenkin musiikista keskustelu. 

Pidin kirjasta sitä enemmän, mitä pidemmälle pääsin. Tuntuu, että Westö on todella päässyt henkilöidensä pään sisään;  heidän keskustelunsa ja toimensa tuntuivat uskottavalta. Vähemmän uskottava oli tarinaan ristiriitaa tuova nuori uusnatsipoika. Vai törmäänkö tässä omaan stereotypiaani, että natsismia ihaileva henkilö ei voi olla kiinnostunut ja arvostaa klassista musiikkia? 

Tritonus pääsee Helmet-lukuhaasteen 2020 kohtiin: 

38. Kirjan kannessa tai kuvauksessa on puu (kyllä tuo on puu, vaikka oksina ovat kapellimestarin kädet)

49. Vuonna 2020 julkaistu kirja