Kjell Westö: Tritonus. Otava. 2020
Suom.: Laura Beck. 445 sivua
"Rakkaudessa pettynyt kapellimestari vetäytyy nuolemaan haavojaan saaristohuvilaansa. Onko hänen tähtensä laskussa?" sanoo takakannen teksti, ja onhan se laskussa. Thomas Brander joutuu vähitellen tottumaan ajatukseen, että nuoremmat menevät ohi, eikä uudistuminen enää ole niin helppoa kuin joskus. Välillä herää taistelutahto, välillä valtaa lamaannus.
Branderin vastaparina toimii naapurissa asuva leskimies, psykologi, koulukuraattori ja paikallisen bändin kitaristi. Reidar Lindell suree vaimoaan ja kaipaa ulkomailla asuvaa tytärtään, mutta on vireästi mukana paikallisen yhteisön toiminnassa, johon hän välillä puoliväkisin kiskoo helposti erakoituvaa naapuriaan mukaan. Kummallakin miehellä on menneiden rakkaussuhteiden taakkaa kannettavanaan. Branderilla on lisäksi terrorismikokemuksen aiheuttamia pelkotiloja. Illanistujaisissaan miehet joskus varovasti raottavat näitä traumojaan toisilleen. Eniten iloa kummallekin tuottaa kuitenkin musiikista keskustelu.
Pidin kirjasta sitä enemmän, mitä pidemmälle pääsin. Tuntuu, että Westö on todella päässyt henkilöidensä pään sisään; heidän keskustelunsa ja toimensa tuntuivat uskottavalta. Vähemmän uskottava oli tarinaan ristiriitaa tuova nuori uusnatsipoika. Vai törmäänkö tässä omaan stereotypiaani, että natsismia ihaileva henkilö ei voi olla kiinnostunut ja arvostaa klassista musiikkia?
Tritonus pääsee Helmet-lukuhaasteen 2020 kohtiin:
38. Kirjan kannessa tai kuvauksessa on puu (kyllä tuo on puu, vaikka oksina ovat kapellimestarin kädet)
49. Vuonna 2020 julkaistu kirja
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti