Sisko Istanmäki: Yöntähti. 2008. Tammi. 205 sivua.
Takakansi:
Lapsuuden koulutalon eteiseen alkaa saapua vieraita vanhuksia, mutta tunnistaminen alkaa heti. Liverretään kuin linnut, ai sinähän se olet!
Taannoiset pojanvintiöt ovat muuttuneet papparaisiksi, ja entiset tytöt kävelevät kankeasti ja voihkivat polvien kipeyttä.
Sitten Norma kilistää kupin reunaa ja pyytää hiljaisuutta. Hän nostaa näkyville valokuvan. -Tässä on unelmien talo, huoneita on vaikka kymmenelle, hän sanoo ja tarjoaa asuinkumppanuutta vanhoille luokkatovereilleen. -Ystävyyden talo. Rauhamäki. Eikö olekin sopiva nimi?
Kiusaantuminen leviää huoneeseen kuin sumu.
Viikkojen vieriessä muutama halukas kuitenkin ilmaantuu. Rauhamäkeen muuttavat Norman ja keittäjä Nellin lisäksi Kielo, jonkinlainen kirjailija, kolmannen luokan kuvataiteilija Helmi ja poikamiespappi Herbert. Heillä on syynsä, mikä kullakin.
Mitään rauhan tyyssijaa talosta ei tietystikään muodostu, reviirien merkintä alkaa jo ulkoportailla.
Yöntähti on hirtehinen kuvaus vanhuudesta. Se tarkastelee ironisoiden mutta samalla hellästi kirjailijan työtä ja luovuuden loppumista."Hauska on aina vakavaa" kirjoitti Antti Majander HS:n kirjaliitteessä - ei kyllä tästä romaanista - mutta juuri nämä sanat voisivat luonnehtia myös Sisko Istanmäen kerronnan syvintä olemusta.
Helmet-lukuhaaste:
17. Kirjan päähenkilöllä on lemmikkinä kissa tai koira