Alkuteos: Becoming, 2018
Käännös: Ilkka Rekiaro
Vanhin lapsenlapseni (12v) yllätti ostamalla minulle syntymäpäivälahjaksi Michelle Obaman Minun tarinani, vielä moneen kertaan tähdentäen, että oli ostanut kirjan omalla rahallaan. Taisi aika lailla vahingossa osua hyvä valinta kirjaan, jonka olin ajatellutkin lukevani.
Michelle kertoo koko tarinansa alkaen lapsuudesta ahtaassa asunnossa Chicagon South Sidessa, läpi koulu- ja opiskeluajat juristiksi valmistumiseensa saakka. Sitä seuraa työskentely aluksi asianajotoimistoissa, mutta sittemmin voittoa tuottamattomissa projekteissa ja julkishallinnon tehtävissä. Kirja päättyy Barack Obaman toisen presidenttikauden loppuun ja Obamat muuttavat pois Valkoisesta talosta. Lapsuudenkodissaaan Michellellä on ollut rakastavat ja viisaat vanhemmat, veli ja suuri, äänekäs suku. Lapsuus on ollut onnellinen, vaikka taloudellisesti tiukka. Vanhemmat ovat säästäneet taatakseen kummallekin lapselleen hyvän koulutuksen.
Michelle kertoo paljon työstään ja erilaisista projekteista, joita hän on vetänyt jo ennen presidenttiyttä, mutta myös First Lady -aikanaan. Hänen pyrkimystensä keskeisenä vaikuttimena on ollut saada nuoret uskomaan itseensä. Hän on pyrkinyt luomaan paremmat koulutusmahdollisuudet myös heikompiosaisille ja ehkäisemään slummiutumista. Yksi tärkeä pyrkimys on ollut saada nuoret liikkumaan enemmän ja syömään terveellisemmin m.m. lisäämällä kasviksia kouluruokaan.
Paljon on myös asiaa afroamerikkalaisista eri näkökulmista katsellen. Järkyttävintä oli lukea, että slummialueilla lasten on kouluun mennessään turvallisinta kävellä autojen keskellä, jotta ei sattumalta osuisi kohdalle, kun joku ampuu jalkakäytävällä.
Lukiessa pistää vielä tavallista enemmän vihaksi nykyisen (2020) presidentti Donald Trumpin presidenttiys. Hän halveksii naisia, vähemmistöjä, maahanmuuttajia ja (tämän opin kirjasta) myös amerikkalaisia sotaveteraaneja!! Yksi muistamistani Trumpin ensitöistä oli kasvisruokapäivän poistaminen kouluista, koska: "kasvisruoka on pahaa". Toivon sydämestäni, että amerikkalaiset löytävät itsestään järjen äänen, eivätkä äänestä tätä presidenttiä enää toiselle kaudelle.
Teksti on sulavaa ja helposti luettavaa ja Ilkka Rekiaron käännös on sujuvaa suomen kieltä.
Helmet 2020 lukuhaaste täydentyy nyt kohtaan 21. Pidän kirjan ensimmäisestä lauseesta.
Taas tulkitsen vähän vapaasti, eli kaksi ensimmäistä lausetta ovat:
"Lapsena en toivonut suuria. Halusin koiran."
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti