tiistai 30. elokuuta 2022

Alba de Céspedes: Kielletty päiväkirja

 Alba de Céspedes: Kielletty päiväkirja. Äänikirja 2022


Kielletty päiväkirja on julkaistu ensimmäisen kerran 1956 ja kertoo 1950-luvun Italiasta. Otava on julkaissut teoksen nyt 2022 uudelleen.

Kirjan päähenkilö, roomalainen ansiotyössä käyvä perheenäiti Valeria ostaa mustakantisen vihon itselleen päiväkirjaksi. Eletään niukkoja aikoja sodanjälkeisessä Italiassa ja naisen rooli perheessä on tarkoin määrätty. Perheen kaksi jo opiskeluiässä olevaa lasta elävät jo erilaista elämää kuin vanhempansa. 

Valeria purkaa ajatuksiaan päiväkirjaansa ja tuntee tästä suurta syyllisyyttä. Se kuitenkin auttaa häntä näkemään roolinsa naisena ja alkamaan kyseenalaistaa naisen velvollisuuksia perhettään kohtaan. 

Italialais-kuubalainen Alba de Céspedes (1911-1997) oli journalisti ja italialaisen feministiliikkeen pioneeri. Fasistien vangitsema ja sensuroima kirjailija tarkasteli tuotannossaan naisen asemaa ja hänen hahmoilleen oli tyypillistä oman elämänsä kriittinen tarkastelu. Juuri näistä asioista on tässäkin teoksessa kysymys. 

Helmet-lukuhaaste saa merkinnän kohtiin: 

6. Kirjan on kirjoittanut sinulle uusi kirjailija
16. Kirjan luvuilla on nimet (tässä tapauksessa ne ovat päivämääriä)
18. Kirjan on kirjoittanut toimittaja
43. Kirja sopii ainakin kolmeen haastekohtaan


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti