Italo Calvino: Jos talviyöna matkamies

Italo Calvino: Jos talviyönä matkamies, Keltainen kirjasto, 1983
Alkuteos: Se una notte d'inverno un viaggiatore 1978

Tämä teos on pitkään ollut eräänlaisella must-listalla ja nyt siihen sitten viimein tartuin. Ei mikään aivan perinteinen romaani ja ymmärrän nyt, miksi se on saanut niin paljon huomiota ja kehuvia mainintoja. Yksi netistä löytämäni luonnehdinta oli "spekulatiivinen fiktio" - joo, sitähän se.

Jos talviyönä matkamies on kirja kirjasta, kirjojen  kirjoittamisesta, niiden kustantamisesta ja kääntämisestä, sekä niiden käsittelystä myymälässä ja kirjastoissa. Kirjan alussa päähenkilö, jota kutsutaan Lukijaksi, avaa Italo Calvinon uuden teoksen Jos talviyönä matkamies. Pian hän huomaa, että sivut ovat sekaisin ja sama sivu toistuu yhä uudestaan. Hän menee kirjakauppaan vaihtamaan omansa ehjään painokseen, mutta huomaa, että tarina jatkuu aivan erilaisena.

Sama toistuu aina uudestaan ja Lukija törmää aina uusiin tarinoihin, jotka jäävät samalla tavalla kesken. Lukija tapaa kohtalotoverin Lukijatar Ludmillan ja tämän sisaren. Ludmillakin etsii omituisia keskeneräisiä tarinoita.

Helmet-lukuhaasteen kohtaan 42. Kirjailijan nimi viehättää minua.

Soili Pohjalainen: Käyttövehkeitä

Soili Pohjalainen: Käyttövehkeitä. Atena 2016

Saanan isä on kuollut ja kirja alkaakin näillä sanoilla: Se käveli vessan kynnykselle ja kuoli.

Isä on ollut paikallinen autokauppias ja menestyvä juoppo. Kun Saana jossain vaiheessa on arvostellut isän juomista, on isä sanonut itse ansainneensa rahat, joilla juo, niin mitäpä siihen on ollut lisäämistä. Saana on oppinut isältä paljon myyntityöstä, asiakkaan kohtelemisesta, autoista ja moottoreista.

Saanan elämästä on kadonnut kaksi tärkeää miestä; isä, joka kuoli ja veli, joka on kadonnut tai itse lähtenyt jonnekin. Saana etsii merkkejä veljestä ja löytääkin jotain, mikä tarkoittaisi veljen lähteneen itse. Saana lähettää isän kuolinilmoitusta suurempiin lehtiin ja myös ulkomaille, aurinkorannoille, Kanadaan ja Thaimaahan, jospa veli näkisi ilmoituksen ja tulisi edes hautajaisiin.

Saana käy mielessään läpi muistojaan perheestään, isästä, äidistä ja veljestä, menneistä lomista, jouluista ja automatkoista. Hän joutuu rakentamaan todellisuutensa uudelleen ilman entisiä kiinnekohtia. Matka alkaa isän hienhajuisen Volvon myynnistä.

Romaani on mielenkiintoinen tarina nuoresta tytöstä ja helposti samaistuttava kaikille, jotka ovat joskus menettäneet jonkun tärkeän läheisensä.

Merkitsen tämän Helmet-lukuhaasteen kohtaan 14. Kirjailijan sukunimi alkaa samalla kirjaimella kuin oma sukunimesi. - Alkaa, ja vielä etunimikin on sama.

Enni Mustonen: Sotaleski

Enni Mustonen: Sotaleski, Otava 2019

Sotaleski on seitsemäs osa Enni Mustosen (Kirsti Manninen) Syrjästäkatsojan tarinaa.

Näkökulma on Ida Erikssonin tyttären Kirstin ja tarina ajoittuu kesäkuusta 1939 joulukuuhun 1944 eli Suomen sotavuosista on kysymys.

Kirsti (joka on saanut nimensä Sibeliuksen lavantautiin kuolleen tyttären mukaan, vrt. saman sarjan Lapsenpiika) on muotiliike Parisiennen omistaja. Hänellä on nyt 10-vuotias tytär Viena. Kirstin mies Ilmari Aaltonen, alunperin itäkarjalainen Iivo Borissainen, on suojeluskuntaupseeri ja on myös kouluttautunut kuvanveistäjäksi. Muita henkilöitä ovat Kirstin äiti Ida, Kirstin ompelijaystävät, Albergan huvilan vaihtelevat asukkaat ja naapurit. Uusina henkilöinä on lisäksi Karjalassa ja Itä-Karjalassa asuvat ystävät ja Iivon aseveljet.

Enni Mustonen kirjoittaa, niin kuin muissakin teoksissaan tapahtumista hyvin yksityiskohtaisesti, mutta pitää kuitenkin otteessaan niin, ettei mielenkiinto herpaannu. Erikoinen ja hieno taito, jota ei aivan kaikilla kirjailijoilla ole.

Pidin tarinasta ja olen sitä seurannut alusta asti. Sarja jatkuu, joten jään odottamaan seuraavaa.

Sotaleski menee Helmet-lukuhaasteen kohtaan 49. Vuonna 2019 julkaistu kirja.

Paolo Cognetti: De åtta bergen

Paolo Cognetti: De åtta bergen (käännös Malin Emitslöf), Contempo, Stockholm 2018
Suomenkielinen versio: Kahdeksan vuorta
Italiankielinen alkuteos: Le otto montagne

Vinkin tähän teokseen sain Pappilan mummon blogista ja löytyy täältä.

Aivan ihastuttava tarina Pietro-pojasta, hänen vanhemmistaan ja parhaasta ystävästään Brunosta. Bruno asustaa Grana-nimisessä kylässä Mont Rosa -vuoren juurella ja milanolainen Pietro viettää samassa kylässä loma-aikojaan. Pietron vanhemmat ovat luontoihmisiä ja varsinkin isä nauttii vuorille kiipeämisestä ja ottaa Pietron mukaansa harjoittelemaan vuorilla oleskelun taitoja. Pojat ystävystyvät ja Brunosta tulee kuin perheenjäsen.

Poikien elämä on hyvin erilaista. Bruno jää kylään vuoren juurelle. Pietro matkustaa ja näkee ja kokee maailmaa aina Nepalia myöten. ja kuitenkin heidän ystävyytensä kestää välillä tiiviimpänä ja välillä harvempana. Mutta kun toinen tarvitsee tukea, on toinen valmis jättämään kaiken ja tulemaan auttamaan parasta ystäväänsä. Rakkaus luontoon ja vuoreen, sekä heidän tiivis henkinen yhteytensä pitää heitä yhdessä.

Paolo Cognetti on minulle uusi tuttavuus. Hän on syntynyt Milanossa 1978, mutta viettää suurimman osan vuodesta mökissä, korkealla Italian alpeilla. Tämä teos on palkittu useilla kirjallisuuspalkinoilla, ja se on käännetty 40 kielelle. The bookseller, UK on kirjoittanut: "Onko Cognetti uusi Elena Ferrante?"

Erikoismaininta vielä siitä, että vaikka teos kattaa henkilöittensä elämästä usean vuosikymmenen, on Cognetti saanut tarinan mahtumaan 226 sivuun. Jaarittelemalla joku muu olisi saanut aikaan tiiliskiven.

Merkitsen tämän Helmet 2019 -lukuhaasteen kohtaan 36. Kirjassa ollaan yksin.

Hieno lukukokemus. Suosittelen lämpimästi.

Peter Sandström: Mamma november

Peter Sandström: Mamma november - Åtta betraktelser. Schildts & Söderströms. Helsingfors. 2018
Suomennettu : Äiti marraskuu. 2018. Outi Menna

Peter Sandström, joka muuten oli Finlandia-ehdokas romaanillaan Laudatur 2016, on kirjoittanut kahdeksan pohdintaa perheestä ja itsestään perheen jäsenenä. Novellit ovat itsenäisiä kertomuksia, mutta toisaalta yhteenkuuluvia. Minäkertoja on mies, kirjailija, jonka perheenjäsenelle tapahtuu jokin muutos; isä kuolee ja äiti herää kukkaan aivan uudella tavalla. Tytär on kasvamassa aikuiseksi ja aikuismainen pikkupoika on viisaampi kuin isänsä. Mies tuntuu olevan vähän hukassa, haluaisiko hän viipyä menneisyydessä, vai pitäisikö löytää uusi suhtautuminen läheisten muuttumiisiin. Etsiäkö voimaa surra vai etsiäkö voimaa elää.

Eräänlainen rauhallisen melankoolinen tunnelma välittyy kirjan henkilöstä; ja niin kovin tuttu hiljainen suomalaisuus. Sandströmiä on kehuttu yksityiskohdista ja tunnelmien välittämisestä ja hyvästä tasapainosta syvällisyyden ja muuttuvaisuuden välillä.

Kansilehdellä on pätkä Helsingin Sanomien arvostelusta: "Sandström on kaunokirjallisuuden kaaosteoreetikko. Vertaisin häntä Karl Ove Knausgårdiin, ellei Jukka Koskelainen olisi jo tehnyt niin.... Hänellä on se muodon kieli hallussaan, joka Knausgårdilta puuttuu." (Oma käännös).

Tapahtumapaikkana ovat Uusikaarlepyy ja Turku. Osa kirjan henkilöistä puhuu ruotsinkielisen pohjanmaan murretta. Tekisi mieleni lainata kirjastosta suomenkielinen versio. Arvosteluissa ja kirjablogeissa Outi Mennan käännöstä ja hänen käännöksiään yleensä on kehuttu. Olisi kiinnostavaa nähdä, miten nuo murrekohdat on käännetty.

Ehkä annan myös mahdollisuuden Sandströmin Laudatur-kirjalle. Finlandiaa ei tullut, mutta tuli vuoden 2017 Runeberg palkinto.

Kristiina Harjula: Ollanko me jo vanhoja?

Kristiina Harjula: Ollaanko me jo vanhoja - Elämää suurten ikäluokkien matkassa. Kirjapaja. Helsinki 2018

Adlibriksen kuvaus:

Hellahuoneista arava-kaksioihin ja syrjäkyliltä kaupunkiin. Niukkuudesta kulutusjuhliin. Nuorisokulttuurin airuista eläkeläisiksi. Miten vuosikymmenet ovat menneet, mikä muuttunut ja mikä pysynyt?

Kristiina Harjulan teos kulkee suurten ikäluokkien matkan sotienjälkeisestä Suomesta tähän päivään. Miltä vuosikymmenet näyttävät nykyisellä elämänkokemuksella? Miten sukupolvi, joka on kasvatettu olemaan hyödyksi, kohtaa vanhuuden? Miten monena onkaan elämässä tullut oltua?

Teos on mainio aikamatka suurten ikäluokkien vaiheisiin - tekijän omiin kokemuksiin lomittuvat ikätovereiden kokemukset, pohdinta, arjen muistot ja historian tapahtumat. Ollaanko me jo vanhoja on ihmisenkokoinen elämäkerta kokonaisesta sukupolvesta.

                  

Kirjassa on kaksi tasoa: yleinen ja yksityinen. Suomen ja maailman lähihistoriakäydään läpi vuosikymmen kerrallaan 1940-luvun sotavuosista alkaen. Ensin kerrotaan, mitä kulloisena vuosikymmenenä tapahtui maailmalla ja suomalaisessa yhteiskunnassa yleensä - kahvimainoste Paula-tytöt, lasten pihaleikit, nuorisomuoti ja kaupungistuminen jne. Sitten tuon ajan eläneet kertovat mitä heille tapahtui ja miten elivät kyseisenä vuosikymmemenä.

Ollaanko me jo vanhoja  voi lukea monella tavalla. Voi lukea vain yleiset osuudet tai vain henkilökohtaiset osuudet. Voi luea koko kirjan kannesta kanteen tai vain ne ajat, jotka itseä kiinnostavat. Minua kiinnosti erityisesti lukea analyysiä 90-luvun laman syistä. Idänkaupan hiipuminen ei ollut ainoa syy tai koko läntisen maailman taloudellinen notkahdus, vaan huonosti hoidettu talouspolitiikka, esimerkkinä valuuttalainojen vapauttaminen, joka sitten aiheutti monta taloudellista katastrofia ja ylivelkaantumista. Toivottavasti nämä ajat ja ne päätöksenteot pysyvät myös nykypolitiikkojen mielessä - tuo aika ei kuitenkaan ole niin kovin kaukana.

Oikein mukavasti rakennettu kokonaisuus.

Tapani Bagge: Miehet asialla

Tapani Bagge: Miehet asialla. Aviator kustannus. 2018

Miehet asialla sisältää lyhyitä novelleja ja kaksi pidempää (Alligaattori ja Marskin keppi). Näissä seikkailee minäkertoja ja hänen kaverinsa Koskela. Kaverukset ovat yritteliäitä ja varsinkin Koskela lisäksi tee-se-itse-mies. Miehet toilailevat milloin minkin asian parissa, kuten hakevat joulukuusen metsästä  tai vaihtavat autonrenkaat ja lopputuloksena on yleensä katastrofi.

Tapani Bagge on julkaissut erinäisen määrän novellikokoelmia ja ainakin yllä mainitusta Alligaattori-tarinasta on julkaistu myös selkokielinen versio.