Anna-Maria Eilittä: Kun olen poissa. Atena. 2019. 234 sivua
Tilasin tämän kirjan kirjastosta, kun sitä suositeltiin jossain, mutta en enää muista missä. Jonotusaikaa oli kohtalaisesti; ilmeisen hyvin markkinoitu teos.
Kun olen poissa on Anna-Maria Eilitän (s. 1975) esikoisteos. Lähtökohta tuntuu vähän kiusalliselta tirkistämiseltä, sillä tässä kuollut henkilö seuraa läheistensä elämää. Päähenkilö on Ilona, 45-vuotias onnellisessa avioliitossa oleva äidinkielen opettaja ja kahden lapsen äiti. Hän joutuu auton töytäisemäksi, lyö päänsä katuun ja kuolee. Ruumishuoneella hänen henkensä jatkaa kuitenkin elämää ja hän lähtee leijailemaan ympäri Helsinkiä, lähinnä sen eteläosissa. Ilona käy kotonaan, tyttärensä asunnolla ja vanhempiensa luona. Hän seuraa hautajaisiaan ja muita perheensä tapaamisia.
Ilona seuraa tapahtumia, miehensä surua ja lastensa selviytymistä. Hän joutuu näkemään ja kuulemaan asioita, joita hän ei välttämättä olisi halunut tietää, mutta myös asioita, joita hänen olisi tullut tietää ja jää ihmettelemään, miksi kukaan ei ole kertonut.
Aiheestaan huolimatta tarina ei ole surullinen; Ilona suhtautuu kuolemaansa kevyesti, vaikka ikävöikin miestään ja lapsiaan ja olisi vielä halunnut elää. Hän kohtaa muita "kuolleita", koska nämä näkevät hänet ja he pystyvät keskustelemaan keskenään. Myös perheen koira reagoi Ilonan läsnäoloon, kun taas elävät ihmiset eivät näe häntä.
Merkitsen tämän kirjan Helmet-lukuhaasteen kohtiin:
39. Kirjassa lennetään
45. Esikoiskirja
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti