tiistai 21. kesäkuuta 2022

Ann-Christin Antell: Puuvillatehdas-sarja

Ann-Christin Antell: Puuvillatehtaan varjossa. 2021. Gummerus. 335 sivua.
Ann-Christin Antell: Puuvillatehtaan perijä. 2022. Gummerus. 368 sivua

Puuvillatehdas-sarjan ensimmäisessä osassa eletään 1800-luvun loppua Turussa. Romaani perustuu osittain historiallisiin faktoihin, mutta tapahtumat ja varsinkin päähenkilöt ovat fiktiivisiä. Puitteilla on kuitenkin vastineensa todellisuudessa. 

Toisessa osassa eletään 1900-luvun alkua Turussa. Vuoden 1905 suurlakko on osa teoksen tapahtumaympäristöä. Myös Naantalin kylpylän tuon ajan toiminta on mukana.  

Englantilainen John Baker (1791-1854) perusti puuvillatehtaan Turkuun 1840-luvulla, mutta hänellä ei ollut poikaa, joka taas on tämän romaanin yksi päähenkilöistä. Monilla muilla todellisilla henkilöillä on sivurooli kirjassa. Kirjan lopussa on lähdeluettelo, joten historialliseen tapahtumien kehykseen on kirjailija hienosti perehtynyt. 

Historiallisissa romaaneissa eniten kiinnostavat yksityiskohdat; miten pukeuduttiin, peseydyttiin, miten ruokaa valmistettiin tai pyykkiä pestiin. 

Molemmat osat ovat viihteellistä lukemista. Romantiikkaa ei ole säästelty.

Helmet-lukuhaasteesta merkitään:

1. Kirjassa yhdistetään faktaa ja fiktiota


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti